Helsingin VPK
Helsingin VPK on toiminut kaupunkilaisten hyväksi jo vuodesta 1864 – siis yli 155 vuotta! Pitkän kokemuksen ja määrätietoisen kehittämisen ansiosta osaamme nykyään enemmän kuin koskaan ennen. Hyvä porukka, aktiivinen harjoittelu ja laadukas kalusto takaavat sen, että olemme valmiita vastaamaan myös tulevaisuuden haasteisiin. Tehtävänämme on nyt ja jatkossa tuottaa laadukkaita palveluita pelastuslaitoksen tueksi ja tarjota samalla jäsenistöllemme kehittävä harrastus.
Hälytysosastomme koostuu niistä miehistöosaston jäsenistä, jotka haluavat osallistua pelastustoimintaan ja täyttävät yleiset kelpoisuusehdot. Uuden jäsenen on yleensä tarpeen harjoitella noin vuoden ajan miehistöosastossa ennen kuin hänet voidaan ottaa hälytysosastoon. Aiemmin palokuntaa harrastaneen uuden jäsenen tie hälytysosastoon voi kuitenkin olla nopeampi.
Hälytysosaston jäsenet harjoittelevat viikoittain muiden miehistöosaston jäsenten kanssa henkilökohtaisia ja ryhmäkohtaisia sammutusmiehen perustaitoja ja -tietoja. Joka toinen viikko järjestettävissä hälytysosaston omissa harjoituksissa puolestaan painotetaan taitojen soveltamista todellisten hälytysten kaltaisissa tilanteissa.
Helsingin VPK:lla on kaksi sammutusautoa ja pumppukalustoauto. Tammisalon VPK:n kanssa meillä on yhteinen vesihuoltoperävaunu ja toimintamalli yhteisen ryhmän perustamiseksi vaativia sammutusvesihuoltotehtäviä varten. Runsasta kalustoamme käyttämään meillä on iso hälytysosasto: minimivahvuutemme on 25 pelastustoimintaan kelpoista jäsentä. Pelastustoiminta Helsingin keskustan lukuisissa maanalaisissa tiloissa kuten metrossa on erityisosaamistamme.